Olympiastadion - etusivulle
Uutiset
Historia
Säätiö
Tapahtumat
Katsomokartta
Stadionin linkit
      Stadion ilmakuva  
 

Stadion-säätiö

Olympiastadionia hoitaa ja isännöi Stadion-säätiö. Stadion-säätiö perustettiin joulukuussa 1927. Säätiön perustivat keskeiset urheilujärjestöt, Helsingin kaupunki ja hieman myöhemmin tuli mukaan Suomen valtio Opetusministeriön kautta. Säätiön perustamisajatuksen keskeisin tavoite oli saada rakennetuksi Helsinkiin sellainen Stadion, että Helsinki voi anoa kesäolympiakisoja järjestettäväkseen. Ajatus omista olympiakisoista oli jo lähtenyt Tukholman vuoden 1912 kisoista ja kisamenestyksestä.

Stadion-säätiön keskeinen persoona oli säätiön hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja Erik von Frenckell, Suomen historian merkittävin urheilujohtaja, joka toimi Stadion-säätiön hallituksen puheenjohtajana vuodet 1927-1977. Hänen jälkeensä säätiön hallitusta johti Victor Procopé (1978-1988), Ulla Gyllenberg toimi puheenjohtajana 1989-1992 ja nykyinen puheenjohtaja Erkki Aurejärvi aloitti 1993.

Stadion-säätiön hallinnon päätehtävä on Olympiastadionin rakennuksen ja toiminnan kaikinpuolinen kehittäminen. Säätiön hallinnossa ovat edelleen edustettuina Helsingin kaupunki, Opetusministeriö sekä keskeiset urheilujärjestöt.


Stadion-säätiö
Olympiastadion
00250 Helsinki

Stadion-säätiö puh. / tel. 09 - 4366 010,
vahtimestarit puh. 09-4366 0116, 044-279 3598
fax 09 - 494 511
sähköpostiosoite: stadionsaatio@stadion.fi
www.stadion.fi



STADION-SÄÄTIÖN HENKILÖKUNTA

Maija Innanen, Toimitusjohtaja 4366 0112, / 040-530 5522, maija.innanen@stadion.fi

Pekka Hurme, Markkinointipäällikkö 4366 0113 / 050-368 4747, pekka.hurme@stadion.fi 
Terhi Kaila-Helminen, Kirjanpitäjä 4366 0118 / 050-336 1144, terhi.kaila-helminen@stadion.fi 
Pirkko Rantanen, Toimistopäällikkö 4366 0111 / 050-531 5500, pirkko.rantanen@stadion.fi

Kari Partanen, Kiinteistöpäällikkö 4366 0141 / 050-555 9579, kari.partanen@stadion.fi
Jani Kurvinen, Kenttäpäällikkö 4366 0141 / 050-532 5352, jani.kurvinen@stadion.fi
Tanja Vuorikkinen, Siivoustyönjohtaja 4366 0124/ 050-511 2488, tanja.vuorikkinen@stadion.fi

Marko Helistö, Vahtimestari 4366 0116 / 044-279 3598, marko.helisto@stadion.fi
Vesa Korhonen, Vahtimestari 4366 0116 / 044-279 3598, vesa.korhonen@stadion.fi

STADION-SÄÄTIÖN HALLITUS 2009 - 2011

Lehtipuu Otto, hallituksen puheenjohtaja
Piimies Kari
Väkiparta Satu
Erikäinen Timo
Ruhala Heidi
Haukilahti Timo
Pihlakoski Antti
Hämäläinen-Bister Riitta
Hämäläinen Pekka
Aurejärvi Erkki, edustajiston puheenjohtaja
Innanen Maija, toimitusjohtaja


OLYMPIASTADION - LOISTAVA KOKOUSPAIKKA

Olympiastadion pitää sisällään erinomaiset, ympärivuotisessa käytössä olevat kokous, seminaari, näyttelytilat. Tiloja löytyy 10 hengen torniselostamosta 250 hengen monitoimitilaan saakka.
Kokoustilat keskellä Helsinkiä kaikkien tuntemassa paikassa. Ympärillä maksutonta pysäköintitilaa. Vaivatonta tulla ja mennä, vaivatonta järjestää tapaaminen.
Kaikkiin kokoustiloihin saatavilla ruoka- ja juomatarjoilu.

Tiedustelut ja varaukset: Stadion-säätiö, puh. 09- 4366 0116

 

Monitoimitila
Monitoimitila

Monitoimitila
Monitoimitila

   MONITOIMITILA 
                  
    n. 100 - 250 hengelle 
    257 M2
    
     Vuokra: 
          - päiväveloitus  300 €  

 

 

Kahvion kabinetti
Kahvion kabinetti

  KAHVION KABINETTI
  
  n. 20 - 30 hengelle
 
  Vuokra:
 
Kokouksen keston mukaan
   -  0 - 3 h           60 €
   -  3 - 5 h           90 €
   -  kokopäivä  130 € 
                                   

Säätiön kokoustila
Säätiön kokoustila

   SÄÄTIÖN KOKOUSTILA             
Säätiön kokoustila
Säätiön kokoustila

   n. 20 hengelle

   Vuokra:
   
Kokouksen keston mukaan
    -  0 - 3 h           60 €
    -  3 - 5 h           90 €
    -  kokopäivä  130 €


Entinen selostamotila III.krs.
Entinen selostamotila III.krs.

   ENTINEN SELOSTAMOTILA III. krs.

   n. 10 hengelle

   Vuokra:
  
Kokouksen keston mukaan
   -  0 - 3 h             60 €
   -  3 - 5 h             90 €
   - kokopäivä     130 €
 

 

Saunaan Olympiastadionille !

Tule saunomaan Olympiastadionille ! Kerää reilu porukka ja makoisat löylyt odottavat.
Reilu löylyhuone,iso suihku- ja peseytymistila sekä pukusuojatilat.
Ensin liikuntaa, sitten sauna! Mikäs sen parempaa!

Sauna
Sauna

      SAUNA
       
       n. 10-30 hengelle

       kertakorvaus 100 €

 

 

Saunan pesuhuone
Saunan pesuhuone
           
Saunan pukuhuone
Saunan pukuhuone

 Stadion-säätiö puh.  09-4366 010,
 vahtimestarit puh.    09-4366 0116

 
www.ilmiantajat.fi